"Tämä syksy on ollut rauhallinen!" Näin sanoin kämpikselleni eilen ja saman tien kaduin sanojani. SYKSY ON OLLUT KUIN MYRSKY! On ollut kaikenlaista ja paljon. En ole osannut rauhoittua lainkaan, vaan olen lentänyt myrskystä toiseen. Aina on joku juttu meneilään. Ei lainkaan rauhaa.
Nyt olen lopussa. En jaksa enää. Voimani ovat melkein lopussa. Mua raivostuttaa kaikki ja ottaa päähän. Myrsky on edesä ja takana, eikä loppua näy. Kunpa saisin aikaan myrskyisen syksyn loppumisen ja rauhoittuisin vähän, mutta se tuntuu mahdottomalta.
Voi tätä myrskyn raivoa!
"Luotsaan laivaa päällä rauhattoman veen
Päivän uuden jälleen kohtaan myrskyineen
Ja jos satanut on liikaa sydämeen
Kädet nostaen vain uskoo ihmeeseen
Liian kauan omin voimin harhailin
Elin, niin kuin mul ois valta kapteenin
Moneen väärään vuonoon purteni mun ui
Kunnes karikolle ylpeys murentui
Myrskyn jälkeen on poutasää
Vihdoin oon sen saanut ymmärtää
Nyt sen nään, ei voi yksikään
Päättää päivistään, ne määrätään
Myrskyn jälkeen nyt nähdä saan
Auringon taas käyvän hehkumaan
Tiedän tän, vielä kerran nään
Sateenkaaren pään, ja sinne jään
Nyt sen tajuan: ei jaksa lintukaan
Yksin vaeltaa, se liitää parvessaan
Aidon ystävyyden silta kaarineen
Päivänvalon lailla kantaa sydämeen." - Kari Tapio
.JPG)
