Nyt kun mietin viime tunnin tapahtumia, niin nousee levottomuus. Onhan se aina jännää pitkästä aikaa tavata vanha tuttu, jonka kaa on osa samaa historiaa jaetavana. Mutta kun teitää teityt faktat, se vaan lisää semmosta ihanaa levottomuutta. Miksi se niin on? Enhän mä usein näin levottomaksi tuu?
Onhan pakko myöntää, että tämä tuttu, tuo tietyt muistot mieleen ja niille voi ihan täysillä vaan nauraa... Voi niitä aikoja kun oltiin vielä villejä teinejä... Silloin aikoja sitten kun puistossa istuttiin ja hulluteltiin, syötiin luumuja ja niillä heitettiin ohikulkijoita, välillä ihan täysillä laulettiin ja tanssittiin, oltiin vaan niin onnellisia, ei painanu mitkään maailman murheet... No en nyt vaan voi sanoa muuta kuin, että en lainkaan osannut nyt odottaa tämän kyseisen henkilön ilmestymistä... Help me! ;)
Kun miettii miten arvaamaton elämämme on, ei voi muuta sanoa kuin että se on täysin Jumalan käsissä. Hän tietää mikä on meille parasta. Hän tietää mitä meillä jo on ja mitä puuttuu. Hän tietää kaikki syvimmätkin ajatuksemme. En voi muuta kuin kiittää Jumalaa kaikesta mitä hän on antanut!
Voin turvallisin mielin astua uuteen huomiseen, sillä teidän, että vaikka mitä tapahtuisi, niin hän on kanssani! Häneen minä luotan! Ja hänelle luovuitan kaikki murheeni.
Eilinen taakse jäi, huomisesta emme tiedä mitään, mutta tänään voin kaikki jättää Jumalan käsiin!
.JPG)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti