mietteitä puolelta toiselle

Lukiessani maailman ja molempien kotimaitteni uutisia, mieleni tuli surulliseksi. Eikö maailmassa tapahdu mitään hyvää? Miksi tuntuu, että on pahuus saannut vallan? Mikä ihmisiä vaivaa, kun he eivät enää välitä muusta kuin itsestään? Onko liikaa pyydetty rakastamaan lähimmäisiä?

Itkisin jos se vain auttaisi.

Tuntuu kuin maailman yllä on ikuinen sumu ja ahdistus. Ihmiset ovat tavalla tai toisella ahdistuneita ja yrittävät sen peittää. He yrittävät uskotella itselleen ja muille, että kaikki on hyvin, mikään ei vaivaa. He käyttäävät naamiota, jonka taakse menevät piiloon. Ihmiset ovat peloissaan.

Mitä voimme tehdä? Ei muuta, kuin rukoilla koko tämän maailman puolesta!

"Kasvot jäätyneet on pakkasen
Sormet tunnottomat ihmisen
Tämä kylmyys tekee kuoren ympärille sydämen
Ja kätkee kaikki haavat alle jään ikuisen
Katseet jäätyneet on muiden ihmisten
Niiden joita ystävikseni nimitin
Tämä kylmyys tappaa ystävyyden kaiken kauneuden
Ja omaansa vain etsii aina muita syytellen

Huudan yksin pimeään:
Tämä maailma kaipaa rakkautta tänään, armahtajaa hätään
Maailma ja sen keskipisteenä minä

Usko loppui tyhjään rakkauteen
Hyvään maailmaan oikeudenmukaiseen
Näätkö oikeuden kun ristinpuulle Kristus raahataan
Meidän pahuutemme tähden hänet ristiinnaulitaan

Vapahtajan tietä lähden kulkemaan
En muutakaan mä voi, en muutakaan mä voi
Hä mun sydämeeni toivon, tulevaisuuden ja armon toi

Huudan yksin pimeään:
Tämä maailma kaipaa rakkautta tänään, armahtajaa hätään
Maailma ja sen keskipisteenä minä" -turvakytkin

Bangladesh vs. Mongolia

Bangladesh vai Mongolia? Bambumaja vai jurtta? Sari vai deeli? Riisi vai liha? Reikä maassa vai ilman reikää? Maitojauhe vai tammanmaito? Kolmen kuukauden sadekausi vai pitkä pakkastalvi? Rehevä maa vai kuiva maa?


Viime viikolla tutustuin paremmin Bangladeshiin ja tällä viikolla Mongoliaan. Viime viikolla opin uutta bambumajoista, tällä viikolla jurtasta. Viime viikolla puin ylleni sarin, mutta tällä viikolla deelin. Viime viikolla pääruoka oli riisi, nyt on vuorossa liha, pelkkä liha. Bangladeshissa vessa on talon takaa ja se on vain reikä maassa, mutta Mongoliassa se on keskellä aavikkoa ilman sitä reikää. Bangladeshissa on sadekausi, joka aiheuttaa tulvia, mutta myös antaa hedelmällisen maaperän. Mongoliassa on kovat talvipakkaset ja kuiva maa, aurinko paistaa 300 päivää vuodessa.

Bangladesh vai Mongolia?

Bangladesh, goodbye! Mongolia, hi!

Niin siinä taas viikko vierähti. Aikamoinen viikko on takana ja edessäkin. Hommia riittä, mutta aikaa ei. Syksy on täydessä vauhdissa, mutta minä en. Miksi?

Viime viikko oli Bangladeshin tunnelmissa. Ja siinähän hommia riitti. Tutuksi tuli Bangladeshin maaseudun elämä. Samalla myös tutustuin bangladeshilaiseen keittiöön, heillä sielä on hyvää ruokaa (ihanan mausteista). Satakunta on kiva paikka. Sillä on kivoja ihmisiä. Mitäköhän opin heistä? Satakuntalaiset ovat rehellisiä realisteja. :)


Nyt tämä viikko tulee olemaan Mongolian tunnelmissa. Siitä en tässä vaiheessä vielä hirveästi tiedä, mutta innolla sitäkin odotan. Uusimaa on taas tuttu paikka, enpä tiedä opinko mitään uutta. Mutta sen näkee vasta tämän viikon jälkeen.

Miksi ihminen joskus ei osaa sanoa ei? Minkä takia ihminen aina vaan myöntyy? Täytyyhän olla joku raja. Tästä johtuen, minulla on ollut vähän hengahdysaikaa. Olen koko ajan lentänyt paikasta toiseen, enkä ole osannut pysähtyä, taikka sanoa ei. Nyt tuli raja vastaan. Pakosta jouduin sanomaan ei, sillä en millään jaksanut enää. Voimani olivat loppu. Tämä pani minut ajattelmaan, miksi sitä vaan ei osaa sanoa ei...

En voi muuta sanoa kuin, että parempi on nuorena huomata asian ja pysähtyä sen ääreen, kuin taas vanhana se saattaa olla jo mahdotonta. Nuorena jarrut vielä toimii, mutta vanhana ne eivät välttämättä toimi. Silloin on kenties vaikempaa tehdä äkkijarrutus. Nuorena se onnistuu helpommin.


"Ljeto, jesen, zimu i proljece,
sve to jedan zivot nosi.
Kada s neba andjeo doljece,
radjamo se i odemo bosi."
-M.P.Thompson