vaikeus myöntää heikkous

"Saavu, auttaja heikkojen! Saavu, lohdutus murheisen!" Näin lauletaan Pekka Simojoen säveltämässä ja Anna-Mari Kaskisen sanoittamassa biisissä.

Tämän biisin kuultuani, joku kolahti minussa. Minä, oikeastaan minun ylpeys, on estänyt minua myöntämästä että olen heikko ja murheinen. Se on estänyt minua pyytämästä apua Jeesukselta. Miten se voi olla mahdollista? En tiedä, mutta niin se vain on. Vasta nyt älysin asian, vasta nyt myönsin, että olen heikko ihminen, joka ei pärjää yksin, joka on riippuvainen Jumalan jokapäiväisestä armosta.

Miten sokea olen ollut? Miten pitkään olen ollut hukassa? Miksen ole nähnyt asiaa aiemmin?

Ihmisen ylpeys sokaisee ja estää totuutta näkemästä. Se jopa ei halua nähdä totuuden. Mutta kun se hetki tulee, että totuus valkenee, on vaikeaa olla huomaamatta omaa tyhmyyttä ja syntisyyttä.

Olen heikko, mutta Jumala on aina vierelläni tukemassa minua! Olen syntinen, mutta Jeesus kuoli puolestani ristillä! Olen murheinen, mutta Jumala on vieressäni lohduttamassa minua! Olen juuri se kuka olen, mutta Jumala on aina kanssani! Siihen saan luottaa ja siitä saan voimia ja toivoa elämään!

Olen kiitollinen Herralle, että Hän näytti minulle oman ylpeyteni, jotta voisin Häntä vapaasti ja iloisin mielin seurata.