voi tätä elämätä!

Kun nyt katselen ulos, aurinko paistaa ja antaa ihanan värin ruskalle puissa. Syksy on siis tullut. Vaikka se on ollut nyt muutaman päivänä aika lämpimänä. Aina vaan paranee, kun talvi väistyy kauemmas ja syksy ottaa valtaa. Noi syksyn värit ovat vaan niin hienot.

Mutta kun miettii tätä nykymaailmaa ja kaikkea siihen liittyvää, mieli synkistyy.

On vaikeaa arvoida kerjäläisiä. Ovatko he todella avun tarpeessa vai onko se vaan heidän ammatti? Mistä tiedän, että se raha jonka annan kerjäläiselle ei päädy viinaan tai tupakkaan? Mistä voin tietää, että tämä ihminen oikeasti tarvitsee rahaa, jotta voisi saada päivän ateriansa? Niin mielelläni haluasin auttaa heitä, mutta en halua antaa heille rahaa, jos ne käyttää sen johonki muuhun, kuin mihinkä he mukamas tarvitsee. Voi tätä elämätä!

Mistäs tiedän, että kun ylitän tien, ettei toi vauhtia hiljentava auto aja mun ylitse silti? Mistäs tiedän, ettei ollessani ruokaostoksilla, joku tulee ja ryöstää minut? Mistäs tiedän, etten lenkillä ollessani kompastu ja loukkaa itseni? Tai mistäs tiedän, että heräänkö uuteen aamuun kun illalla menen nukkumaan? Voi tätä elämätä!

Monimutkaiset kysymykset, mutta yksinkertainen vastus: EN TIEDÄ! On olemassa sellainen sanonta, että: "Eilinen taakse jäi, huomisesta emme tiedä mitään, mutta Jumalan käsiin saamme jättää tämänkin päivän." Saan olla iloinen siitä, ettei minun tarvitse tietää kaikkea. Saan olla juuri sellainen kuin mitä olen. En tarvitse murehtia menneitä, enkä tulevia, voin kaiken jättää Jumalan käsiin. Hän kantaa huoleni ja murheeni. Hän on voimani! Hän on turvani! Häneen minä luotan!

Edelleen kun katselen ulos, tuntuu kuin olisi kevät eikä syksy. Ainoastaan mikä viittaa syksyyn ovat syksyn värit ja vähän kylmempi sää. Kunpa jo olisi kesä! Voi tätä elämätä!

"Kun parvet lentää etelään,
niiden lentoa mä hiljaa
katselemaan jään
Ja vaikka päällä ikijää,
sydämessä roudan alla
alkaa lämmittää
Mut talvet mukana kulkee,
vaikka kuinka lämpimään mun
askeleeni veis
Ja viimat syliinsäs sulkee,
niihin nojaten mä nämä
syksyn laulut tein

Ja vaikka olen joskus vain väsynyt mies
Tahdon loppuun asti käydä koko tien
Siinä vahvistakoon mua se suurin
Joka kyllä tietää, mitä tiellä vaaditaan

Kai siksi tunnen ikävää, kun yhtään
sävelmää en täällä osaa lämmittää
En silti laulamasta laata, saata sillä
muustakaan ei lämpöä jää

Ei täällä ilmaiseksi saa, mitään siksi
suurinta näin ihmetellä jaksaa
Kun ilman syytä lahjoittaa, voiman jolla
tässä kylmyydessä taivaltaa

Kai joskus meistä jokainen,
tarvitsee vahvistuksen
Sille että sentään ihmiseksi
kelvollinen on
Vaikken sitä uskoiskaan,
enkä oppis luottamaan
Sinun edessäsi tuntea ei tarvis häpeää"

Juha Tapio