vaikeus myöntää heikkous

"Saavu, auttaja heikkojen! Saavu, lohdutus murheisen!" Näin lauletaan Pekka Simojoen säveltämässä ja Anna-Mari Kaskisen sanoittamassa biisissä.

Tämän biisin kuultuani, joku kolahti minussa. Minä, oikeastaan minun ylpeys, on estänyt minua myöntämästä että olen heikko ja murheinen. Se on estänyt minua pyytämästä apua Jeesukselta. Miten se voi olla mahdollista? En tiedä, mutta niin se vain on. Vasta nyt älysin asian, vasta nyt myönsin, että olen heikko ihminen, joka ei pärjää yksin, joka on riippuvainen Jumalan jokapäiväisestä armosta.

Miten sokea olen ollut? Miten pitkään olen ollut hukassa? Miksen ole nähnyt asiaa aiemmin?

Ihmisen ylpeys sokaisee ja estää totuutta näkemästä. Se jopa ei halua nähdä totuuden. Mutta kun se hetki tulee, että totuus valkenee, on vaikeaa olla huomaamatta omaa tyhmyyttä ja syntisyyttä.

Olen heikko, mutta Jumala on aina vierelläni tukemassa minua! Olen syntinen, mutta Jeesus kuoli puolestani ristillä! Olen murheinen, mutta Jumala on vieressäni lohduttamassa minua! Olen juuri se kuka olen, mutta Jumala on aina kanssani! Siihen saan luottaa ja siitä saan voimia ja toivoa elämään!

Olen kiitollinen Herralle, että Hän näytti minulle oman ylpeyteni, jotta voisin Häntä vapaasti ja iloisin mielin seurata.

niin kuin meri

Kuvittele, että olet meren rannalla. Istut hiekkarannalla yksin ja otat kaiken irti rauhasta. Olet nauttimassa auringon viimeisistä säteistä silmät kiinni. Aurinko on juuri piiloutunut horisontin taakse. Taivaalla on muutama harmaampi pilvi. Tuuli on lämmin, mutta alkaa puhaltaa kovempaa. Olet melken nukahtamaisillaan ihanassa rauhassa. Yhtäkkiä tunnet pisaran tippuvan otsallesi. Avaat silmäsi ja huomaat, että taivas on tummennut ja pilvet ovat nousseet. Tuuli puhaltaa aika kovaa ja meri vaahtoaa. Samalla huomaat, että vettä alkaa sataa kunnolla, yhä enemmän ja enemmän. Juokset nopeasti suojaan mökkiin ja samalla juoksiessasi keräät nopeasti pyykit narulta pois, jotteivat ne kastuisi. Juuri kun pääset sisään, vettä alkaa sataa kaatamalla, ukkonen jyrisee ja taivas salamoi. Palmut ja muut puut keinuuvat kovassa tuulessa. Meri ei enää näytä tyyneltä, vaan se näyttää kiehuvan jopa yli, kun aallot nousee jopa parin metrin korkeuksiin. Olet iloinen, että olet sisällä turvassa, etkä ulkona myrskyssä. Vai oletko turvassa? Vaikka oletkin turvassa, niin myrsky ulkona edelleen raivoaa. Se ei katso, kuka on missäkiin, van se päästää raivon vallalleen. Seuraavana aamuna herätessäsi, huomaat, että myrsky on ohi ja meri on tyyni taas. Aurinko paistaa ja lämmittää. Mutta meri on tyyni vain päältä päin, sisällä se edelleen kiehuu. Tyyni meri on vain visuaalinen harha.

Meri ei koskaan ole rauhallinen, vaikka sen pintä näyttäisi tyyneltä, sen alla mikään ei pysy paikollaan. Vesi virtaa alla, vaikka on tyyntä päällä. Mutta kun kunnon kylmä pohjoistuuli puhaltaa, hetkessä syntyy myrsky joka raivokkaasti tanssii veden kanssa. Silloin mikään ei ole tyyntä.

Elämäni on ollut, on ja tulee olemaan niin kuin meri. Meri on välillä tyyni ja välillä taas myrskyisä. Niin on myös oma elämäni! Varsinkin tänä syksynä!

Syksyn alussa luulitn, että tästä tulee rauhallinen ja leppoisa syksy, mutta se on ollut kaikkea muuta kuin edellä mainitut asiat. Tämä syksy on ollut rauhaton, levoton ja myrskyisä. On tapahtunut sitä sun tätä, mikä on tehnyt syksystä uskomattoman toisenlaisen kuin mitä osasin odottaa. Välillä on ollut tyyniä hetkiäkin, ne on kylläkin ollut lyhyitä, mutta voimia ja lepoa antavia.

Nyt kuin mietin mitä kaikkea on syksyyn mahtunut, tuntuu uskomattomalta. Miten elämä voi olla näin vaihteleva? Äsken oli tyyntä, nyt myrskyää ja pian on taas tyyntä. Tai toisin päin.

Ei voi muuta kuin elää hetki kerrallaan ja toivoa, että kestää kaikki elämän myrskyt ja tyynetkin hetket. Jumalan kanssa se kylläkin onnistuu! Jumalaan voi luotaa, että Hän on aina lähellä. Hän aina pitää kädestä kiinni, vaikeissa tilanteissa Hän jopa ottaa syliin, mutta se on sinusta kiinni, annatko Hänelle tilaa sun sydämeen.

Vaikka koko ajan myrskyäisi, niin Jumala pitää sinusta huolen!

myrskyn raivoa

"Tämä syksy on ollut rauhallinen!" Näin sanoin kämpikselleni eilen ja saman tien kaduin sanojani. SYKSY ON OLLUT KUIN MYRSKY! On ollut kaikenlaista ja paljon. En ole osannut rauhoittua lainkaan, vaan olen lentänyt myrskystä toiseen. Aina on joku juttu meneilään. Ei lainkaan rauhaa.

Nyt olen lopussa. En jaksa enää. Voimani ovat melkein lopussa. Mua raivostuttaa kaikki ja ottaa päähän. Myrsky on edesä ja takana, eikä loppua näy. Kunpa saisin aikaan myrskyisen syksyn loppumisen ja rauhoittuisin vähän, mutta se tuntuu mahdottomalta.

Voi tätä myrskyn raivoa!

"Luotsaan laivaa päällä rauhattoman veen
Päivän uuden jälleen kohtaan myrskyineen
Ja jos satanut on liikaa sydämeen
Kädet nostaen vain uskoo ihmeeseen 

Liian kauan omin voimin harhailin
Elin, niin kuin mul ois valta kapteenin
Moneen väärään vuonoon purteni mun ui
Kunnes karikolle ylpeys murentui 

Myrskyn jälkeen on poutasää
Vihdoin oon sen saanut ymmärtää
Nyt sen nään, ei voi yksikään
Päättää päivistään, ne määrätään
Myrskyn jälkeen nyt nähdä saan
Auringon taas käyvän hehkumaan
Tiedän tän, vielä kerran nään
Sateenkaaren pään, ja sinne jään 

Nyt sen tajuan: ei jaksa lintukaan
Yksin vaeltaa, se liitää parvessaan
Aidon ystävyyden silta kaarineen
Päivänvalon lailla kantaa sydämeen." - Kari Tapio

mietteitä puolelta toiselle

Lukiessani maailman ja molempien kotimaitteni uutisia, mieleni tuli surulliseksi. Eikö maailmassa tapahdu mitään hyvää? Miksi tuntuu, että on pahuus saannut vallan? Mikä ihmisiä vaivaa, kun he eivät enää välitä muusta kuin itsestään? Onko liikaa pyydetty rakastamaan lähimmäisiä?

Itkisin jos se vain auttaisi.

Tuntuu kuin maailman yllä on ikuinen sumu ja ahdistus. Ihmiset ovat tavalla tai toisella ahdistuneita ja yrittävät sen peittää. He yrittävät uskotella itselleen ja muille, että kaikki on hyvin, mikään ei vaivaa. He käyttäävät naamiota, jonka taakse menevät piiloon. Ihmiset ovat peloissaan.

Mitä voimme tehdä? Ei muuta, kuin rukoilla koko tämän maailman puolesta!

"Kasvot jäätyneet on pakkasen
Sormet tunnottomat ihmisen
Tämä kylmyys tekee kuoren ympärille sydämen
Ja kätkee kaikki haavat alle jään ikuisen
Katseet jäätyneet on muiden ihmisten
Niiden joita ystävikseni nimitin
Tämä kylmyys tappaa ystävyyden kaiken kauneuden
Ja omaansa vain etsii aina muita syytellen

Huudan yksin pimeään:
Tämä maailma kaipaa rakkautta tänään, armahtajaa hätään
Maailma ja sen keskipisteenä minä

Usko loppui tyhjään rakkauteen
Hyvään maailmaan oikeudenmukaiseen
Näätkö oikeuden kun ristinpuulle Kristus raahataan
Meidän pahuutemme tähden hänet ristiinnaulitaan

Vapahtajan tietä lähden kulkemaan
En muutakaan mä voi, en muutakaan mä voi
Hä mun sydämeeni toivon, tulevaisuuden ja armon toi

Huudan yksin pimeään:
Tämä maailma kaipaa rakkautta tänään, armahtajaa hätään
Maailma ja sen keskipisteenä minä" -turvakytkin

Bangladesh vs. Mongolia

Bangladesh vai Mongolia? Bambumaja vai jurtta? Sari vai deeli? Riisi vai liha? Reikä maassa vai ilman reikää? Maitojauhe vai tammanmaito? Kolmen kuukauden sadekausi vai pitkä pakkastalvi? Rehevä maa vai kuiva maa?


Viime viikolla tutustuin paremmin Bangladeshiin ja tällä viikolla Mongoliaan. Viime viikolla opin uutta bambumajoista, tällä viikolla jurtasta. Viime viikolla puin ylleni sarin, mutta tällä viikolla deelin. Viime viikolla pääruoka oli riisi, nyt on vuorossa liha, pelkkä liha. Bangladeshissa vessa on talon takaa ja se on vain reikä maassa, mutta Mongoliassa se on keskellä aavikkoa ilman sitä reikää. Bangladeshissa on sadekausi, joka aiheuttaa tulvia, mutta myös antaa hedelmällisen maaperän. Mongoliassa on kovat talvipakkaset ja kuiva maa, aurinko paistaa 300 päivää vuodessa.

Bangladesh vai Mongolia?

Bangladesh, goodbye! Mongolia, hi!

Niin siinä taas viikko vierähti. Aikamoinen viikko on takana ja edessäkin. Hommia riittä, mutta aikaa ei. Syksy on täydessä vauhdissa, mutta minä en. Miksi?

Viime viikko oli Bangladeshin tunnelmissa. Ja siinähän hommia riitti. Tutuksi tuli Bangladeshin maaseudun elämä. Samalla myös tutustuin bangladeshilaiseen keittiöön, heillä sielä on hyvää ruokaa (ihanan mausteista). Satakunta on kiva paikka. Sillä on kivoja ihmisiä. Mitäköhän opin heistä? Satakuntalaiset ovat rehellisiä realisteja. :)


Nyt tämä viikko tulee olemaan Mongolian tunnelmissa. Siitä en tässä vaiheessä vielä hirveästi tiedä, mutta innolla sitäkin odotan. Uusimaa on taas tuttu paikka, enpä tiedä opinko mitään uutta. Mutta sen näkee vasta tämän viikon jälkeen.

Miksi ihminen joskus ei osaa sanoa ei? Minkä takia ihminen aina vaan myöntyy? Täytyyhän olla joku raja. Tästä johtuen, minulla on ollut vähän hengahdysaikaa. Olen koko ajan lentänyt paikasta toiseen, enkä ole osannut pysähtyä, taikka sanoa ei. Nyt tuli raja vastaan. Pakosta jouduin sanomaan ei, sillä en millään jaksanut enää. Voimani olivat loppu. Tämä pani minut ajattelmaan, miksi sitä vaan ei osaa sanoa ei...

En voi muuta sanoa kuin, että parempi on nuorena huomata asian ja pysähtyä sen ääreen, kuin taas vanhana se saattaa olla jo mahdotonta. Nuorena jarrut vielä toimii, mutta vanhana ne eivät välttämättä toimi. Silloin on kenties vaikempaa tehdä äkkijarrutus. Nuorena se onnistuu helpommin.


"Ljeto, jesen, zimu i proljece,
sve to jedan zivot nosi.
Kada s neba andjeo doljece,
radjamo se i odemo bosi."
-M.P.Thompson

voi tätä elämätä!

Kun nyt katselen ulos, aurinko paistaa ja antaa ihanan värin ruskalle puissa. Syksy on siis tullut. Vaikka se on ollut nyt muutaman päivänä aika lämpimänä. Aina vaan paranee, kun talvi väistyy kauemmas ja syksy ottaa valtaa. Noi syksyn värit ovat vaan niin hienot.

Mutta kun miettii tätä nykymaailmaa ja kaikkea siihen liittyvää, mieli synkistyy.

On vaikeaa arvoida kerjäläisiä. Ovatko he todella avun tarpeessa vai onko se vaan heidän ammatti? Mistä tiedän, että se raha jonka annan kerjäläiselle ei päädy viinaan tai tupakkaan? Mistä voin tietää, että tämä ihminen oikeasti tarvitsee rahaa, jotta voisi saada päivän ateriansa? Niin mielelläni haluasin auttaa heitä, mutta en halua antaa heille rahaa, jos ne käyttää sen johonki muuhun, kuin mihinkä he mukamas tarvitsee. Voi tätä elämätä!

Mistäs tiedän, että kun ylitän tien, ettei toi vauhtia hiljentava auto aja mun ylitse silti? Mistäs tiedän, ettei ollessani ruokaostoksilla, joku tulee ja ryöstää minut? Mistäs tiedän, etten lenkillä ollessani kompastu ja loukkaa itseni? Tai mistäs tiedän, että heräänkö uuteen aamuun kun illalla menen nukkumaan? Voi tätä elämätä!

Monimutkaiset kysymykset, mutta yksinkertainen vastus: EN TIEDÄ! On olemassa sellainen sanonta, että: "Eilinen taakse jäi, huomisesta emme tiedä mitään, mutta Jumalan käsiin saamme jättää tämänkin päivän." Saan olla iloinen siitä, ettei minun tarvitse tietää kaikkea. Saan olla juuri sellainen kuin mitä olen. En tarvitse murehtia menneitä, enkä tulevia, voin kaiken jättää Jumalan käsiin. Hän kantaa huoleni ja murheeni. Hän on voimani! Hän on turvani! Häneen minä luotan!

Edelleen kun katselen ulos, tuntuu kuin olisi kevät eikä syksy. Ainoastaan mikä viittaa syksyyn ovat syksyn värit ja vähän kylmempi sää. Kunpa jo olisi kesä! Voi tätä elämätä!

"Kun parvet lentää etelään,
niiden lentoa mä hiljaa
katselemaan jään
Ja vaikka päällä ikijää,
sydämessä roudan alla
alkaa lämmittää
Mut talvet mukana kulkee,
vaikka kuinka lämpimään mun
askeleeni veis
Ja viimat syliinsäs sulkee,
niihin nojaten mä nämä
syksyn laulut tein

Ja vaikka olen joskus vain väsynyt mies
Tahdon loppuun asti käydä koko tien
Siinä vahvistakoon mua se suurin
Joka kyllä tietää, mitä tiellä vaaditaan

Kai siksi tunnen ikävää, kun yhtään
sävelmää en täällä osaa lämmittää
En silti laulamasta laata, saata sillä
muustakaan ei lämpöä jää

Ei täällä ilmaiseksi saa, mitään siksi
suurinta näin ihmetellä jaksaa
Kun ilman syytä lahjoittaa, voiman jolla
tässä kylmyydessä taivaltaa

Kai joskus meistä jokainen,
tarvitsee vahvistuksen
Sille että sentään ihmiseksi
kelvollinen on
Vaikken sitä uskoiskaan,
enkä oppis luottamaan
Sinun edessäsi tuntea ei tarvis häpeää"

Juha Tapio

sunnuntaisia oivalluksia

Tänään hoksasin.

Niin todellakin tein.

Olen jo pitkään miettinyt ja miettinyt yhtä asiaa.

Se selvisi vasta tänään.

Siitä kai saan olla kiitollinen migreenilleni. ;)

Ilman sitä en olisi ehtinyt pohtia näitä asioita.

Kiitän siis migreeniani ja Suomen ihanaa syysmaisemaa, näistä oivalluksista! :)

Yksi oivalluksistani oli se, että radio, siis radio-ohjelmien tekeminen on ollut aina koko lapsuudeni ajan arjessa mukana. Ollessani viisi vuotias, isäni alkoi tekemään radio-ohjelmia kolmeen eri radioon Kroatiassa. Ja kasvaessani sain itsekin osallistua ohjelmien ideointiin ja toteutukseen. Silloin tällöin kuulin ääneni radiosta. Muistan ikuisesti sen, että jos isi äänitti ohjelmia, piti mennää hiljaa kellariin...

Ja sitten kun vähän kasvoin ja pääsin peruskoulusta pois ja muutin Suomeen, eli lukiossa, menin radio-ohjelmien teko -kurssille. Siellä sain kaverini kanssa tehdä radio-ohjelmia jotka tulivat ulos Radio Savosta. Se oli aikamoinen kokemus. Kahdestaan tehtiin radio-ohjelmia päivät pitkät. Huh, huh! Hauskoja muistojahan siitä jäi.

Ja nyt. Nyt sitten alan tekemään radio-ohjelmia opinnäytetyökseni. Huh, huh! En voi muuta sanoa. Toivottavsti se onnistuu. Ei mitään toivottavsti, se KYLLÄ onnistuu jHs! Eli eipä tässä sen kummempaa paitsi, että näköjään jatkan isäni jalanjälkijä. Aloitan tekemään radio-ohjelmia.

Iso oivallukseni täässä siis oli se, että radio-ohjelmien teko on seurannut mua koko elämäni ajan näköjään. Vai oliko se toisin päin? Ihan sama, mutta tässä tilanteessa nyt ollaan. Ei muuta kuin tekemään! :)

Kun kaikki lähti, mitä jäi?

Outoa on se, että melkeen kaikki opiskelukaverit läksi maailmalle yhtäkkiä... Ihan noin vaan harjoitteluun ulkomaille kolmeksi kuukaudeksi... Mitäs minä? Jäin Suomeen. Miksi? Ehkä siksi, että on aika rauhoittua. Olen viimeiset viisi vuotta elännyt myrskyisää elämää, ilman aikaa rauhoittua edes hetkeks tai tarkastella itseään. Olen vaan mennyt eteenpäin jaksamatta pysähtyä. Miksi? En tiedä. Sitä vaan menee, eikä pysähdy.

Mutta nyt on onneksi aikaa edes vähäsen pysähtyä, mutta sekin on vähästä. Sillä olen taas mukana vaikka missä, en siis oikein osaa olla rauhassa. Mikä tekee ihmisistä pysähtymättömiä? Vaikea kysymys ja vielä vaikeempi vastaus. Onko kenelläkään ehdotuksia miten pysähtyä edes hetkeks?

Olen kai sen tyyppinen ihminen, että aina onnistun järjestämään itselleni menoja ilman, että vilkasen kalenteriani. Ja sitten tietysti käy niin, että kalenteri on täynnä menoja. Ei hetkeäkään rauhoittumiseen. Mutta nyt tänä syksynä aloitin projekstin "joku raja", jonka tavoitteena on saada minun kalenteriin välillä täysin tyhjää. Olen siinä jo jonkin verran onnistunut, mutta on pakko myöntää, että se on vaikeata.

Tästä taas herää kysymys, miksi ihminen on kiireinen? Jopa niin kiireinen, ettei jää aikaa Jumalalle? Miksi nykymaailmassa ihminen tekee kaikkea muuta kuin antaa edes vähän aikaa Jumalalle? Ehkä siksi, että ihminen pelkää menemään Jumalan eteen juuri sellaisena kuin mitä on. Jumala ei ole pelottava, Häneen voi luottaa ja Hän rakastaa ihmistä. Siksi juuri ihminen voi mennä Jumalan luo juuri sellaisena kuin mitä on. Ilman mitään pelkoja. Syntineen ja virheineen. Epätäydellisenä. Jumala ottaa ihmisen avosylin vastaan. Hän antaa ihmiselle kaiken anteeksi. Ei ole mitään menetettävää jos menee Jumalan luo. Ainoastaan vaan saa. Saa sitä mitä ei ole edes ansainnut omilla teoilla, vaan Jeesuksen kuolemalla. Ihminen saa ikuisen elämän ja syntien anteeksiantmisen.

Mitä ihminen vielä pelkää?

Missä on turvallisuus?

Kun miettii nykymaailmaa, niin ei voi sanoa, että tuntisi olonsa turvalliseksi siinä. Jos olisin Helsingissä, Zagrebissa, Lontoossa taikka Shanghaissa, niin kaikkialla tuntisin olevani yhtä turvattomana. Luulisi, että Helsingissä täällä Suomessa tai Zagrebissa Kroatiassa, oloni olisi turvallisempi koska tunnen molemmat maat ja molempien maitten kielet, muttei se niin ole.

Minulle voi sattua ihan mitä vaan ihan missä vaan. Eli ei ole sen turvallisempaa olla Suomessa kuin Afrikassakaan. Mutta miksi en ole asiasta huolestunut? Siksi, että ainoa turvani on Jeesuksessa. Hän on minun turvani. Minun vuorilinnani. Häneen minä turvaudun ja luotan. Hän ei jätä minua yksin. Hän on aina kanssani. Hänen luona olen turvassa.

Ja vaikka jotain pahaa tapahtuisikin minulle, teidän, että Jumala on kanssani! Hän pitää minua tiukasti kädestä kiinni. Siksi en turhia murehdi, että mitäköhän minulle voisi tapahtua jos menen kaupungille. Jäänkö auton alle? Vai nyrjäytänkö nilkkani? Sillä yhtä hyvin voin vessassani liukastua saippuaan. Mutta hällä väliä, sillä mitä tahansa tapahtuukaan, Jumala ei mua yksin jätä!

Vaikka koko maailma menisi ylös alas, niin Jumala on kanssani! Olen turvassa Hänen luonna! :)

Mitä elämä voi tuoda?

Nyt kun mietin viime tunnin tapahtumia, niin nousee levottomuus. Onhan se aina jännää pitkästä aikaa tavata vanha tuttu, jonka kaa on osa samaa historiaa jaetavana. Mutta kun teitää teityt faktat, se vaan lisää semmosta ihanaa levottomuutta. Miksi se niin on? Enhän mä usein näin levottomaksi tuu?

Onhan pakko myöntää, että tämä tuttu, tuo tietyt muistot mieleen ja niille voi ihan täysillä vaan nauraa... Voi niitä aikoja kun oltiin vielä villejä teinejä... Silloin aikoja sitten kun puistossa istuttiin ja hulluteltiin, syötiin luumuja ja niillä heitettiin ohikulkijoita, välillä ihan täysillä laulettiin ja tanssittiin, oltiin vaan niin onnellisia, ei painanu mitkään maailman murheet... No en nyt vaan voi sanoa muuta kuin, että en lainkaan osannut nyt odottaa tämän kyseisen henkilön ilmestymistä... Help me! ;)

Kun miettii miten arvaamaton elämämme on, ei voi muuta sanoa kuin että se on täysin Jumalan käsissä. Hän tietää mikä on meille parasta. Hän tietää mitä meillä jo on ja mitä puuttuu. Hän tietää kaikki syvimmätkin ajatuksemme. En voi muuta kuin kiittää Jumalaa kaikesta mitä hän on antanut!

Voin turvallisin mielin astua uuteen huomiseen, sillä teidän, että vaikka mitä tapahtuisi, niin hän on kanssani! Häneen minä luotan! Ja hänelle luovuitan kaikki murheeni.

Eilinen taakse jäi, huomisesta emme tiedä mitään, mutta tänään voin kaikki jättää Jumalan käsiin!

rukouksen voima

"If Jesus needed prayer, we need prayer even more." (suom. "Jos Jeesus tarvitsi rukousta, me tarvitsemme sitä vielä enemmän.") luki yhdessä uutislehdessä, jonka toimittaa yksi maailman suurimmista radiolähetysjärjestöistä. Tämä pysäytti minut. Näinhän se juuri on. Jeesushan rukoili Getsemanessa ennen kuin hänet vangittiin. "Jeesus lähti kaupungista ja meni tapansa mukaan Öljymäelle. Opetuslapset seurasivat häntä. Tultuaan sinne Jeesus sanoi heille: "Rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen." Itse hän meni vähän edemmäs, kivenheiton päähän, polvistui ja rukoili: "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun." Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä. Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin. Kun hän sitten nousi rukoilemasta ja tuli opetuslasten luo, hän tapasi heidät nukkumasta murheen uuvuttamina. "Mitä? Nukutteko te?" hän sanoi. "Nouskaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen."" (Luuk. 22:39-46).

Näistä Raamatun jakeista nähdään, että Jeesus oli rukouksen tarpeessa, vaikka hän on Jumalan poika. Miten se voi olla mahdollista? Jeesus on sekä Jumala, että ihimnen. Hän tarvitsi vahvistusta, jotta kestäisi edessä olevan kouleman ristin puulla. Vaikka Hän on Jumalan poika, Hän tarvitsi Jumalan opastusta. Ja vaikka Jeesus on myös ihminen, hän totteli Jumalan tahtoa. Hän ei vastustanut, vaikka rukouksessaan Hän pyysi "Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun." (Luuk. 22:42).

Jeesusksen opetuslapset myös tarvitsivat rukousta. Mutta mitä he tekivät? He nukkuivat. Ja tässä nähdään, että vaikka Jeesus tarvitsi rukousta, me tarvitsemme sitä vielä enemmän. Ettemme joutuisi kiusaukseen. Siksi miedän pitäisi rukoilla aina kun se vaan on mahdollista. Onhan olemassa tälläinen sanonta, "Rukoile ja työtä tee!", ja niinhan meidään pitäisikin tehdä, ettemme joutuisi kiusaukseen. Vaan, että voisimme Herran nimessä vastustaa sitä. Ja siksi me tarvitsemme rukousta. Sillä rukouksen voimalla, voimme kesää pahimmatkin kiusaukset ja vaikeudet. Matteuksen evankeliumissa luvussa 26 ja jakeessa 41 sanotaan, "Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.". Ja Luukkaan evankeliumissa luvussa 21 ja jakeessa 36 sanotaan, "Pysykää siis alati valveilla ja rukoilkaa itsellenne voimaa, jotta selviäisitte kaikesta siitä, mikä on tapahtuva, ja kestäisitte Ihmisen Pojan edessä.". Ja vielä Efesolaiskirjeessa luvussa kuusi ja jakeessa 18 sanotaan, "Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.".

On pakko myöntää, etten itsekkään aina muista rukoilla. Mutta aina kun muistan, rukoilen, olimpa bussissa, työpaikalla, kaupassa tai retkellä. Aina ei ole helppoa rukoilla, mutta jos ei anna periksi ja rukoilee, pian huomaa, että rukous auttaa ja antaa voimia. Siksi vaikka kuinka vaikealta rukoileminen tuntuisi, älä anna periksi, vaan rukoile Jumalalta apua rukoilemiseen. Ja jos ei muuten rukous suju, niin aina voi rukoilla Isä meidän -rukousta. Muista, että Jumala kuulee rukouksesi aina. Ja vaikka tuntuisi, ettei Jumala vastaa rukoukseesi tahtoamallasi tavalla, muista että Jumala kuulee ja hän vastaa myös ruokukseesi ajallaan. Jopa Jumalan äänettömyys voi olla vastaus rukoukseesi. Luota Jumalaan täysin.

Rukous on elintärkeä asia. Ilman sitä ja uskoamme Jumalaan, sekä Jumalan sanaa, olisimme eksyksissä. Siksi nyt en voi muuta kuin kehottaa rukoilmaan. Rukoile itsesi puolesta, perheesi, sukulaisesi, kavereittesi ja tuttaviesi puolesta. Rukoile jopa vihamiehiesi puolesta! Mutta ennen kaikkea pyytäisin sunut rukoilemaan lähetystyön puolesta. Koska maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole vielä kuulleet Jumalasta ja Jumalan suurista teoista. Jotkut ihmiset asuvat jopa niin syrjäisillä auleilla, ettei sinne helpolla pääse. Joten heille on ainoa mahdollisuus kuulla Jumalasta ja Jeesuksen sovitustyöstä radion kautta. Joten, pyydän että rukoilisit myös radiolähetystyön puolesta. Kiitos!

Ja nyt vielä voimme rukoilla:

"Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä,
niinkuin taivaassa,
Anna meille tänä päivänä meidän,
jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niinkuin mekin annamme anteeksi niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta,
voima ja kunnia iankaikkisesti.
Amen."

Rukoile ja työtä tee!

hiljaisia mietteitä

Nyt kun miettii menneitä viikkoja, huomaa, että aika menee nopeasti. Miksi lapsena tuntui, että aika menee hitaasti? Siksikö, että aina odotti, että tulisi synttärit? Vai siksikö, että kaikki tuntui niin isolta ja pitkältä? Ja silti Raamatussa sanotaan, "Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki." (Ps. 90:4). Ja näin myös, "Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä." (2. Piet. 3:8). Tämä käikki kertoo, että aika on rajaton käsite. Se koko ajan menee, eikä koskaan pysähdy. Mutta meidän pitää muistaa, että aika on Jumalan käsissä koko ajan. Hän hallitsee ajan, koko maailman, koko universumin, kaikki maailman käsitteet. Hän on alffa ja omega. Alku ja loppu.

Miksi ihmeessä mä moisia nyt mietin? Siksi, että olen pohtinut asiaa viime aikoina aika paljon. Varsinkin aika -käsitettä. Vastahan mä äsken aloitin opiskeluni, ja jo nyt opiskeluistani on menny kaksi vuotta. Miten se voi olla mahdollista? Niin se vain on. Aika on todistajana.

Kun miettii Jumalaa, huomaa ettei Häntä pystytä sisälyttää mihinkään käsitteeseen. Jumala on vain niin suuri ja rajaton, ettei häntä voi rajata yhteenkään käsitteeseen. Hän on kaikissa maailman käsiteissä, mutta silti ei ole yhdessäkään. Miten se näin voi olla? Hänhän on niin suuri ja rajaton, ettei mahdu yhteeenkään käsitteesen. Niin hän on, mutta kaikki maailman käsitteet sisältävät Jumalan luomistyön. Joten jos kaikki maailman käsitteet sisältävät tavalla tai toisella Jumalan luomistyön, niin Jumala on jokaisessa maailman käsitteessä. Mutta silti Jumala ei ole yhdessäkään käsitteessä. Se johtuu Jumalan rajattomuudesta ja suurudesta. Jumala on kaikkivoiva.

Jumala rakastaa meitä, mutta vihaa meidän syntiämme. Tämä kuulostaa mahdottomalta. Miten se voi olla niin? Mehän tiedetään omista elämistämme, ettei voida rakastaa jos viha on vallannut meidät. Joiten, miten Jumala voi rakastaa meitä, jos hän vihaa synnin. Jumala on rajaton. Jumala on kaikkivoiva. Ja juuri sen takia "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16). Jumala rakastaa meitä edelleen. Hän haluaa, että tulisimme hänen luo juuri sellaisina kuin olemme, epätäydellisinä, vajavaisina ja syntisiä, sillä hän haluaa antaa meille syntimme anteeksi. Hän rakastaa meitä. Hän uhrasi puolestamme ainoan Poikansa ristin kuolemalla, jottei meidän täytyisi kärsiä syntiemme puolesta. Meidän ei tarvitse muuta, kuin tulla risitin eteen ja antaa sydämemme ja synnimme Jumalalle. Tässä näkyy Jumalan rajaton rakkaus meitä kohtaan. Uskotko tälläiseen Jumalan rakkauteen?

missä siemen kylvätään?

Heti kun kesä pilkahti esiin lähdin viikon työmatkalle ulkomaille. Suoraan luentosalista töihin. Työmatka oli erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Sain nähdä kuinka sato on jo kypsymässä, muttei työmiehiä ole. Kokemus oli ainutlaatuinen.

Tässä näin jälkeenpäin, mietin miten on mahdollista että on olemassa kovatyömaa, mutta kun sinne istutetaan siemen, se alkaa kasvaa. Mutta jos ei ole tarpeeksi työmiehiä pitämässä huolta siemenen kasvusta (eli rikkaruohon repimistä pienen kasvin luota), siemen ei välttämättä kasva kunnolla!

Tästä seuraavaksi laitan yhden Jeeusksen vertauksen:
"Samana päivänä Jeesus lähti ulos, meni järven rantaan ja asettui istumaan. Hänen ympärilleen kokoontui silloin niin suuri joukko ihmisiä, että hänen oli siirryttävä veneeseen. Hän istui veneessä ja väkijoukko seisoi rannalla, ja hän puhui heille pitkään vertauksin. Hän sanoi: "Mies lähti kylvämään. Ja kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät. Osa putosi kallioiseen paikkaan, missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti, mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta. Osa taas putosi ohdakkeisiin, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan. Mutta osa jyvistä putosi hyvään maahan ja antoi sadon, mikä sata, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä jyvää. Jolla on korvat, se kuulkoon!" (Matt. 13:1-9)

"Kuulkaa siis, mitä vertaus kylväjästä tarkoittaa. Aina kun joku kuulee sanoman valtakunnasta eikä ymmärrä sitä, tulee Paholainen ja sieppaa pois sen, mikä hänen sydämeensä on kylvetty. Tätä tarkoittaa tien oheen kylvetty siemen. Kylvö kallioiseen paikkaan kuvaa sitä, joka sanoman kuullessaan heti ottaa sen iloiten vastaan mutta joka kestää vain hetken, koska häneltä puuttuvat juuret. Kun tulee ahdinko tai vaino sanan tähden, hän luopuu kohta. Kylvö ohdakkeisiin tarkoittaa ihmistä, joka kuulee sanan mutta jossa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden viettelys tukahduttavat sen. Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmistä, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen. Nämä ihmiset tuottavat satoa: kuka sata, kuka kuusikymmentä, kuka kolmekymmentä jyvää." (Matt. 13:18-23)

Sellaista tällä kertaa, nauttikaa kesästä! :)